#Puutarhakoulu - osa 5: Vältä neljä pahinta virhettä nurmikon syyshuollossa

Nurmikon jäädessä talvehtimaan elinvoimaisena ja vihreänä, se kestää parhaiten tulevan talven. Säännöllinen leikkuu myös syksyllä, oikea leikkuukorkeus, maltillinen haravointi ja jäätyneelle nurmelle rauhan antaminen ratkaisevat sen, että keväällä lumen alta paljastuu hyvinvoiva nurmikko.

1. Leikkaa edelleen säännöllisesti

Nurmikon syyshuoltoon kuuluu säännöllinen leikkaus. Pahinta on jos nurmikon antaa kasvaa syksyllä vapaasti ja leikkaa sen kerralla lyhyeksi. Näissä tapauksissa nurmikon kasvuun käyttämää energiaa häviää leikkuujätteeseen ja nurmi joutuu käyttämään energiaa uusien lehtien kasvattamiseen talven varalle keräämistään ravintovarastoista. Tällöin nurmikon seuraavan kevään vihertyminen saattaa vaarantua.

Nurmikko lopettaa pituuskasvunsa, kun päivälämpötila laskee alle viiden lämpöasteen. Niin kauan kuin valoa on riittävästi, nurmikko jatkaa edelleen kuitenkin yhteyttämistä.
 

2. Huomio oikea leikkuukorkeus

Oikea leikkuukorkeus on syksyllä paljon tärkeämpää kuin kesällä, jolloin hyväkuntoisen nurmikon voi leikata hyvinkin lyhyeksi. Syksyllä nurmi taas kerää juuristoonsa vararavintoa ja siksi leikkauskorkeus on nostettava viiteen senttiin, jotta yhteyttävää lehtipinta-alaa on enemmän.

Älä kuitenkaan leikkaa kerralla enempää kuin 1‒2 cm nurmiheinän pituudesta
 

3. Haravoi maltilla, älä jätä lehtipeittoa

Huomioi maltillinen haravointi. Yksittäiset lehdet voi jättää haravoimatta, sillä ne maatuvat talven aikana antaen nurmikolle ravintoa. Kovat, hitaasti hajoavat vaahteran ja tammen lehdet kannattaa silputa ruohonleikkurilla, jotta pieneliöt voivat hajottaa niitä helpommin.

Liian paksua lehtipeittoa ei nurmikolle kuitenkaan kannata jättää, sillä se lisää erilaisten kasvitautien vaaraa ja lumen alta voi keväällä paljastua kärsinyt nurmikko.
 

4. Älä kävele jäätyneellä nurmella

Viimeiset lehdet putoavat yleensä vasta pakkasöinä. Jäätyneellä nurmella kävely saattaa katkoa nurmikkoa, joten liikkuminen sen päällä kannattaa ajoittaa aikaan, jolloin pakkasta ei ole.
 

Asiantuntevat vinkit saa poikkeamalla meillä Siemen-Florassa arkisin klo 9.00-18.00 ja lauantaisin klo 9.00-14.00, tervetuloa!